Sympatia ry:n järjestämä neljäs golf-turnaus pelattiin tänä kesänä Tuusulan Golfklubilla 15. elokuuta. Tuotto meni lyhentämättömänä syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen. Lukuisat yritykset olivat tapahtuman yhteistyökumppaneina. Viheriöllä nähtiin jääkiekkojulkkiksia sekä tangokuninkaallisia. Pelaajia oli satakunta.

Järviradiosta kuultiin golfpäivän aikana tunnelmia pelistä sekä golfaajien kuulumisia.

Teksti ja kuvat: Reetta Reinman

Tämä on neljäs golf-turnauksemme ja joka vuosi on pelaajamäärä kasvanut. Nyt pelaajia on satakunta, iloitsi Sympatia ry:n hallituksen puheenjohtaja Sisko Pulli.

Tuusulan Golfklubilla torstaina 15. elokuuta pelattu kisa käytiin 3-4 hengen joukkuein. Pelimuotona oli Texas-scramble.

Sympatia hyväntekeväisyysyhdistys sai alkunsa kesällä 2011 Reijo Ketolan ja Kari Niemisen aloitteesta. Kari Nieminen sairasti syöpää ja menehtyikin siihen. Hänen toiveenaan oli tehdä hyvää kiitoksena saamistaan syöpähoidoista. Tarkoituksena oli lähteä keräämään varoja tanssitilaisuuksien, konserttien ja erilaisten tapahtumien tuotoilla.

Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin syksyllä 2011 Tuusulassa. Hyväntekeväisyyshanketta olivat pistämässä alkuun Reijo Ketolan ja Kari Niemisen lisäksi Jarmo Jylhä, Miia Nieminen, Pekka Nieminen, Kari Ketola ja Matti Painilainen . Yhdistyksen alkupääoman lahjoitti Alice Nieminen , joka menehtyi myös syöpään vuonna 2011.

Musiikki on vahvasti mukana Sympatia ry:n toiminnassa. Sympatia ry:n perustajan ja hallituksen jäsenen Reijo Ketolan puoliso, Anitta Ketola on yhdistyksen ikioma artisti. Ostamalla Anittan levyn on mahdollisuus tukea Sympatian toimintaa syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä hyväksi. Anitta Ketolan musiikista saa usein nauttia Järviradiossa.

– Tänä vuonna Sympatia ry lahjoitti kuusi lepotuolia Hyvinkään sairaalaan. Tarkoitus on tarjota syöpäpotilaiden omaisille lepopaikka, kun heidän läheisensä on sairaalassa, Sisko Pulli kertoi.

Golfturnauksen jälkeen Sympatia ry:n tapahtumapäivä jatkui Vantaan Tikkurilassa Shamrockissa tanssin, arpajaisten ja Aila Inkerin vetämän bingon parissa. Tilaisuus oli kaikille avoin.

Anitta Ketolan lisäksi yleisöä tanssittivat tangokuninkaalliset Kaija Pohjola ja Jaska Mäkynen . Molemmat päivällä golfasivat, ja Aila Inkeri haskutti yleisöä myös päivällä kuin myös Loistovirman Martti Kuurila . Illalla yleisöä tanssittivat myös Timo Aalto Band ja Big Jay V.

MITÄ?

Sympatia ry on lahjoittanut

6 lepotuolia Hyvinkään sairaalalle vuonna 2019

5.000 € Kympin Lapset ja Syli ry:lle vuonna 2018

8.000 € Sairaalaklovneille ja Sylva ry:lle vuonna 2017

9 TV:tä ja 1 radio Hyvinkään sairaalan potilastiloihin vuonna 2014

9 TV:tä Hyvinkään sairaalan potilastiloihin vuonna 2012